background image
131
TIEDONKIERTO
Matti Hannikainen & Pia Lohikoski (toim.)
Väki Voimakas 21
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen
seura 2008
228 s.
Teoksessa tarkastellaan työväentutkimuksen
nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita. Perin-
teisten työväentutkimuksen näkökulmien ohel-
la käännetään katsetta työväenliikettä edeltä-
viin sivistysseuroihin, kansakoulunopettajiin
ja eläkehistoriaan. Yhteistä useille kirjan ar-
tikkeleille on perusteellinen tutkimuslähtö-
kohtien pohdinta, olipa tarkastelussa kansa-
tieteellinen tutkimus, köyhyyden kulttuuri,
kirjailijat tai hyvinvointivaltion historia. Kir-
jassa myös kysytään, miksi yhteiskuntaluo-
kista arkaillaan puhua nykytutkimuksessa.
Puolueiden ohella työmarkkinajärjestöillä
on ollut keskeinen rooli suomalaisessa yh-
Työväki lähtee ­
mihin suuntaa tutkimus?
teiskunnassa. Hyvinvointivaltion rakentamis-
ta ei kuitenkaan luonnehdi kansallinen yksi-
tuumaisuus, vaan jopa puolueet ovat jakaantu-
neet kiisteltäessä politiikan suunnasta. Tutki-
muksen yhdeksi haasteeksi nostetaan kehi-
tyksen pitkän kaaren tavoittamisen lisäksi glo-
balisoituvassa Suomessa ja maailmassa var-
joon jääneiden historian tutkiminen.
Kirjoittajat: Tapio Bergholm, Matti Han-
nikainen, Oona Ilmolahti, Mari Käyhkö, Kati
Launis, Pia Lohikoski, Marjatta Rahikainen,
Pekka Rehumäki, Hanna Snellman, Eija
Stark, Irma Tapaninen, Päivi Uljas, Erkki Va-
sara, Jussi Vauhkonen, Mirja Österberg
Kirjan hinta on 20 euroa. Työväen historian
ja perinteen tutkimuksen seuran jäsenet saa-
vat kirjan maksamalla 20 euron jäsenmaksun.
Kirjaa voi ostaa ja tilata Tiedekirjasta, puh.
(09) 635 017, tiedekirja@tsv.fi
Hyvää palvelua
ei saa sattumal
ta.
Sitä saa ihmisel
tä.
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
Paasivuorenkatu 4­6 A, PL 54, 00531 Helsinki
puh. 020 774 002, faksi 020 774 2039
pam@pam.fi, www.pam.fi